Asiakastyytyväisyyskyselystä hyviä tuloksia

Toteutimme syksyllä 2021 asiakastyytyväisyyskyselyn, jossa selvitettiin asiakkaiden tyytyväisyyttä Talokeskuksen isännöintiin ja kiinteistönhoitotoimeen. Kokonaisuudessaan palvelumme koettiin olevan hyvällä tasolla, mutta saimme myös arvokasta tietoa siitä, kuinka…

Hävitä joulukuusi siististi

Loppiaisena on tapana päättää joulun aika ja sitä myöten kantaa myös joulukuusi ulos asunnosta. Useimmiten luonnonkuusen hävitysohjeista vastaa taloyhtiön hallitus. Hallituksen tulee myös huolehtia siitä,…

Kotoisa kinkuntuoksu

Monen joulupöydän kruunu on perinteisesti joulukinkku. Koska monen kilon lihakimpaleet vaativat pitkän kypsymisajan, iso kinkku paistetaan tavallisesti aattoa edeltävänä yönä. Kinkkua ei tulisi kuitenkaan jättää…

Uusi Kodikas on ilmestynyt!

Posti toi joulukuussa moneen kotiin uusimman Kodikkaan! Lehdessä on mielenkiintoista asiaa taloyhtiössä asumisesta, henkilökuvia sekä Talokeskuksen kuulumisia. Mikäli Kodikas ei omasta postiluukustasi kolahtanut, voit lukea…

Kodikas itsenäisyyspäivän vastaanotto

Tänään Suomi juhlii! Sytytä itenäisyyspäivän illan hämärtyessä sinivalkoiset kynttilät ikkunalle, aseta herkut tarjolle ja nauti kotoisasta juhlatunnelmasta vaikkapa Tuntemattoman Sotilaan seurassa. Kaunista itsenäisyyspäivää!

Pue koti jouluasuun

Joulukuu on alkanut, ja viimeistään nyt kodin voi koristella kauteen sopivalla tunnelmalla. Jouluinen tunnelma syntyy esimerkiksi joulukoristeista, herkuista ja kynttilöistä. Tunnelmavalot luovat kaunista tuiketta hämäriin…

Asuntojen pienet tuholaiset

Kun taloyhtiön nurkista löytyy tuholaisia, on nopeus valttia. Tuholaiset leviävät nopeasti ja voivat aiheuttaa kiusallisia harmeja. Tämän vuoksi taloyhtiön asukkaita on tärkeää tiedottaa toimintatavoista, jos…

Pelastava palovaroitin

Marras- ja joulukuun taitteessa vietettävä Paloturvallisuusviikko muistuttaa jokaista kotia palovaroittimen tärkeydestä. Toimivan palovaroittimen sanotaan olevan halpa henkivakuutus, eikä syyttä. Kiinteään sähköverkkoon kytketyt palovaroittimet ovat jo…

Kun jääkaappi kaipaa pesua

Jääkaapissa säilytetään elintarvikkeita, joten sen puhtaudesta on pidettävä huolta. Jääkaapin sisus tulisikin pestä säännöllisesti, sillä näkyvien tahrojen pyyhkäisy ei aina riitä. Perusteellista pesua varten jääkaappi…

Nauti kynttilänvalosta turvallisesti

Pimeinä iltoina ja lähestyvänä pyhäinpäivänä kynttilät luovat asuntoon lämmintä tunnelmaa. Kynttilöitä polttaessa on kuitenkin syytä muistaa muutama tärkeä seikka, jotta tunnelmointi sujuu mukavasti ja riskittä.…