Monen joulupöydän kruunu on perinteisesti joulukinkku. Koska monen kilon lihakimpaleet vaativat pitkän kypsymisajan, iso kinkku paistetaan tavallisesti aattoa edeltävänä yönä.
Kinkkua ei tulisi kuitenkaan jättää paistumaan yksin, vaan paistamista olisi hyvä vahtia niin kauan kun uuni on päällä. Järjestä esimerkiksi yhteiset kinkunvalvojaiset!
Muistathan, että kinkun rasvaa ei saa koskaan kaataa viemäriin, sillä se voi aiheuttaa tukoksia, joista seuraa pahimmillaan kallis vahinko. Kiikuta kiinteä rasva sen sijaan biojätteeseen, jolloin sen energiaa voidaan hyödyntää uusiokäytössä.