Elokuun alku tarkoittaa monelle lomien päättymistä. Kun ihmiset palaavat lomareissuilta, on taloyhtiöissäkin jälleen enemmän liikennettä – huomioidaan siis kaikki talon asukkaat!

Elokuussa moni asukas palaa töihin ja opintojen ääreen, jolloin arjen rutiinit korostuvat. Taloyhtiön järjestyssääntöjen noudattaminen on tärkeää ympäri vuoden, mutta niiden merkitys korostuu erityisesti silloin, kun yhä useampi naapuri pyörittää jälleen kiireistäkin arkea. Sujuva arki helpottaa paitsi itseä, pitää yllä myös naapurisopua.

Hiljaisuutta on syytä kunnioittaa. Hyvät yöunet ovat meille kaikille tärkeitä, ja joidenkin herätyskello voi soida aamusta todella aikaisin. Tavalliset elämisen äänet kuuluvat kerrostaloelämään, mutta toistuva ja häiritsevä meteli haittaa monia ihmisiä ja nakertaa yhteisöllisyyttä.

Pyykkivuorolla on on oltava ajallaan. Jos taloyhtiössä on yhteinen pyykkitupa, on tärkeää pitää kiinni omasta vuorostaan. Yllätykset pyykkivuorojen aikatauluissa voivat pistää naapureiden aikataulut kokonaan uusiksi, minkä vaikutus voi kiireisessä arjessa kertautua ikävästi.

Yhteisöllisyys voi olla avuksi. Kun välit naapureihin ovat hyvät ja kasvot ovat tuttuja, voi arjen pyörteissä olla matalampi kynnys pyytää apua tai joustavuutta, jos sitä tarvitsee. Tervehdys ja juttutuokio pihalla edistävät yhteisöllisyyden rakentumista. Hyvät välit naapureihin ovat arvokas asia koko asumisen ajan!