Syksyllä taloyhtiöiden pihat täyttyvät iloisesta talkootunnelmasta. Agendalla on usein yleinen siisteys ja huolto, sekä pihan talvikuntoon saattaminen. Miten sitten voisi houkutella asukkaita talkoohommiin?

Oikea-aikainen, kattava ja houkutteleva viestintä. Kun pihatalkoopäivä on lyöty lukkoon, tulee siitä ilmoittaa asukkaille mahdollisimman pian. Perinteinen paperikutsu tavoittaa usein hyvin sekä osakkaat että vuokralla asuvat, kun kutsu kopsahtaa omasta postiluukusta. Sisällöstä kannattaa laatia houkutteleva ja kertoa agenda mahdollisimman tarkasti.

Jaettu vastuu ja päivän maltillinen pituus. Taloyhtiön tulee huolehtia siitä, etteivät pihatalkoot kuormita liiaksi yksittäisiä ihmisiä. Töiden jakaminen mielenkiinnon ja oman pystymisen mukaan motivoi kummasti. Pihatalkoopäivän pituuden voi myös pitää maltillisena tai korostaa jo kutsuvaiheessa sitä, että kukin osallistuu sen ajan jonka itse pystyy.

Tarjoilu ja tunnelma. Talkooväelle on hyvä varata pientä tarjottavaa ja juotavaa kiitoksena työpanoksesta. Tarjoilujen ei tarvitse olla kummoisia, mutta varautuminen esimerkiksi erilaisiin ruokavalioihin on kohteliasta. Talkoorupeaman jälkeen yhteisellä ruokahetkellä voi vaihtaa kuulumisia ja vahvistaa naapurisuhteita.