Kesä on jo lopuillaan, mutta vielä on aikaa kääntää katseet taloyhtiön istutuksiin ja niiden hoitoon. Usein huoltoyhtiö vastaa taloyhtiöiden nurmikon, puiden ja pensaiden leikkuusta, mutta myös kukkapenkit ja viljelylaatikot kaipaavat huomiota. Pihanhoidosta kiinnostuneiden asukkaiden kannattaa ilmoittaa itsestään hallitukselle, näin kasaan voi saada esimerkiksi taloyhtiön oman vihertiimin.

Viime aikoina erilaiset hyötykasvit ovat yleistyneet myös taloyhtiöiden pihoilla. Jos pihaan on istutettu hyötykasveja, on niiden sadon jaosta sovittava ennalta. Yrttilaatikoista riittää usein käytettävää koko taloyhtiön väelle. Parhaimmillaan yhteinen sadonkorjuuhetki voi lisätä tuttavallisuutta taloyhtiön väen keskuudessa.

Lue lisää Kotitalo-lehden uutisesta.