Jos kesälaitumet kutsuvat pidemmäksi aikaa, on hyvä laittaa myös koti lomakuntoon ennen reissuun lähtöä. Varotoimenpiteet suojaavat kotia ja auttavat pitämään mielenrauhaa yllä myös riippukeinussa tai laiturinnokassa.

Parvekkeen ovi sekä pienetkin tuuletusikkunat on hyvä sulkea. Näin esimerkiksi kova sade ei riepottele ikkunoita tai päästä vettä sisään asuntoon.

Pesukoneiden vesihanat kannattaa kääntää kiinni ja sähkölaitteet kannattaa irrottaa pistokkeista. Jos pakastin ammottaa tyhjyyttään, voi sen sulattaa ja jättää loman ajaksi pois päältä.

Ovi on hyvä laittaa takalukkoon varmuuden vuoksi, etteivät pahimmassa tapauksessa kutsumattomat vieraat käy loman aikana visiitillä.

Apukäsiä on kätevä hyödyntää esimerkiksi kukkien kastelussa. Samalla luotettu henkilö voi esimerkiksi valuttaa vettä hanoista, jotta viemäreiden hajulukot eivät pääse kuivumaan.